Siirry pääsisältöön

Mustan huumorin Vauhtiajot

Horatius kirjoitti aikoinaan: Carpe diem.

Jep, viisaita sanoja, joiden merkityksen olen vihdoin ymmärtänyt. Tälle sairaudelle kun mitään en voi, on parasta noudattaa lääkärin suositusta: "elä täysin normaalisti ja koeta ajatella postitiivisesti".

Lääkärin ohjeistusta noudattaen starttasimme torstaiaamuna matkamme kohti lakeuksia ja Seinäjoen Vauhtiajoja, odotettavissa olisi kaksi päivää armotonta rokkaamista!

Oli sitten ensimmäinen kerta 20 vuoteen, kun matkustin Pohjanmaalle auton takapenkillä.

Matka sujui rattoisasti festareilla esiintyvien artistien biisejä kuunnellen. Päätimme, että jokaiselta artistilta tai bändiltä olisi kuunneltava vähintään kaksi biisiä. Ja jukoliste, osa näistä suomihumpista oli tällaiselle mörköhevin ystävälle aivan liikaa. Takapenkin DJ:nä mulla oli onneksi kaikki päätäntävalta kuunneltavan musan suhteen. 

Lakeuksille päästyämme autossa pärähti soimaan itseoikeutetusti Klamydian Pohjanmaalla. Tietysti!

Festariryhmälleme oli tunnusomaista musta huumori, jolla pistimme pataan mm. tuota syöpäperkelettä mennen tullen. Osansa saivat myös muiden vastoinkäymiset ja surut, joita meistä jokainen oli elämänsä aikana ehtinyt kohdata.

Olimmekin ulkopuolelta tarkasteltuna varsin mollivoittoinen ryhmä: yksi meistä on jo kertaalleen ehditty julistaa kuolleeksi, toinen on joutunut synnyttämään vauvansa kuolleena, kolmannen isä ei kestänyt enää maallista taivallustaan, ja minä syöpäni kanssa toimin ryhmämme neljäntenä jäsenenä.

Mutta kaikesta huolimatta, tragediaryhmällämme oli huisin hauskaa!

Vakavasti ottaen. Jokaisella meillä on omat murheemme ja surumme. Näistä jokainen on aivan yhtä arvokas ja tärkeä, niitä ei kannata koskaan vertailla.

Seinäjoella vieraillessa kannattaa piipahtaa Mallaskosken Panimoravintolassa syömässä ja juomassa.

Rokki raikasi Seinäjoen Kirkkokadulla.


Kommentit

  1. Näin just 👍 ilon ja surun kautta taistellen 😊 ja Mallaskoskella oli muuten todella hyvää ruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Slurps, alkoi tekemään mieli niitä kukkakaaliwingsejä!

      Poista
  2. Paras tapa edetä tämän taudin kanssa on se, että jatkaa normaalia elämää. Suremiseen tai tulevan miettimiseen ei kannata vaipua. Täysillä vaan eteenpäin 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja, ystävä kallis! Näin on tarkoitus, vaika välillä hieman vetää mieltä alaspäin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viisi vuotta ja matka jatkuu

Viisi vuotta. Huh huh. Lähes päivälleen viisi vuotta on vierähtänyt tämän blogin ensimmäisestä kirjoituksestani ja rintasyöpämatkani aloituksesta. Hämärästi muistan miettineeni tätä hetkeä ja leikitellyt ajatuksella miltä minusta mahtaisi tuntua, kun viiden vuoden seuranta ja viimeinen kontrolli olisivat ohi. Enää ei tarvitse leikitellä tai kuvitella, sillä tämä hetki on nyt käsillä ja todellista. 5-vuotiskontrolliin kuuluva mammografia oli 1.7. ja sen jälkeen taas löysässä hirressä roikkumista noin viikon verran. Aina yhtä jännittävän ja tuskaisenkin odotuksen jälkeen Maisaan kilahti tulokset: ne olivat puhtaat. Kuvissa ei ollut mitään syöpään viittaavaa, jee!  Syöpädiagnoosin kuulemisesta tuli kuluneeksi tänään 1846 päivää, ja vuorossa oli viimeinen (tai niin luulin) kontakti rintasyöpähoitajan kanssa. Pieniä perhosia lenteli vatsassa, kun odottelin tuota puhelinsoittoa. Puhelu tuli, mutta sen jälkeen en tuntenutkaan suurta riemua tai iloa, joita olin etukäteen kuvitellut tunteva...

Noin kuuden päivän darra

12.11. Tiistai ja labrapäivä. Ennen töihin menoa pikainen pysähdys Kalasataman terveysasemalla, jossa otettiin taas kaksi putkiloa verta syynättäväksi. Onneksi labra-ajan voi varata etukäteen, sillä mua ei todellakaan houkuttele ajatus istua odottamaan omaa vuoroani yskivien ja pärskivien tyyppien kanssa. Tosin mulla olisi takataskussa myös HUSin Labrapassi, jolla pääsen kiilaamaan labrajonon ohi. On muuten elämäni ensimmäinen VIP-kortti. Nämä labrakäynnit alkavat sujua jo rutiinilla. Tällä kertaa näytteenottaja ei edes epäillyt, että määrään itse itselleni näitä näytteitä. Jep ja juu, ihan puhtaasta ilosta ja huvin vuoksi käyn kolmen viikon välein piikillä. Ehkä se oli hoitajahuumoria, jota en vaan tajunnut. 😀 14.11. Onneksi tarkistin tiputusajankohdan edellisenä iltana enkä luottanut mun muistiin. Olin ihan pokkana menossa Meikkuun aamuyhdeksäksi, mutta uudet aineet ja uusi aika. Tiputus olikin vasta puolen päivän tienoilla. Ajalla on ennakkolääkityksen vuoksi iso merkitys, ...

Hei, mä säteilen!

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, ja mun matka etenee vauhdikkaasti. Takana on nyt reilut kolme viikkoa syöpäpotilaana. Osui ja uppos, joten ostin. Maukasta oli! Elokuun ensimmäisenä päivänä suuntasin askeleeni jälleen kohti Kasarmikatua ja Kirurgista sairaalaa. Tämän klinikkakäynnin aikana lääkäri merkitsisi syöpäpesäkkeet radioaktiivisilla jyvillä. Näiden merkkien perusteella leikkaava kirurgi osaisi sitten aikanaan tähdätä oikeaan osoitteeseen. Tällä kertaa olin matkassa yksin. Istuessani Keskusröntgenin aulassa odottamassa vuoroani, viereeni istahti vanhempi nainen. Hänen seurassaan aika kului vauhdikkaasti; rouva kertoi varsin värikkäin sanakääntein muun muassa kuinka hän oli pelastanut lapsuudessaan luokkatoverinsa hukkumiselta. Vasta rantaan (ei sentään vastarantaan) päästyään hän oli muistanut olleensa uimataidoton. Hengenpelastusmitalin sijaan hän sai kiitokseksi suklaarasian, mikä oli häntä nuorena tyttönä miellyttänyt mitalia enemmän. Nyt rouva tosin tuntui olevan täst...