Tänään tuli puhelu, jota olen odottanut pitkään. Siis oikeasti pitkään. Yli seitsemän pitkää vuotta. Syöpiksen hoitaja soitti ja kertoi, että seuranta on nyt ohi. Samalla sain luvan lopettaa lääkityksen. Ja siinä se. Muutama minuutti puhelimessa ja yhtäkkiä tämä koko syöpämatka, joka on kulkenut mukana vuosikausia, olikin tullut päätökseen. Olen terve. Edelleen tuntuu vähän oudolta kirjoittaa se tai sanoa se ääneen. Mitä jos…. Puhelu sai minut herkistymään enemmän kuin osasin odottaa. Onneksi olin kotona messevän silmätulehduksen vuoksi enkä toimistolla. Muuten olisi saattanut tulla kollegoille vähän yllättäen, miksi kesken työpäivän meikit valuvat pitkin naamaa ja joku nyyhkyttää työpisteellään. Nyt sain rauhassa istua sohvan nurkassa, niistää nenääni ja olla hetken vain onnellinen. Helpottunutkin. Ja kiitollinen. Tuntuu hassulta ajatella, että tästä kaikesta on kulunut niin monta vuotta. Välillä syöpä oli mielessä joka päivä. Välillä ei juuri lainkaan. Välillä elämä pyöri kontrollien...
Joka kahdeksas nainen
Tässä blogissa kerron matkastani ja ajatuksistani rintasyöpäpotilaana.