Takki ja tukka narikkaan!
Tammikuun kaksi ensimmäistä viikkoa menivät toipuessa viimeisestä cef-sytosta, ja erityisesti toisena joulupäivänä iskeneestä asentohuimauksesta. Väsymys ja huimaus olivatkin tiiviisti seuralaisenani vuoden ensimmäiset viikot, mutta jäin kuin jäinkin ilman aikaisempien kertojen sytodarran oireita.
Tammikuun toisen viikon maanantaina siirryttiin sitten tämän syöpämatkan viimeiseen hoitovaiheeseen (jos viiden vuoden estolääkitystä ei lasketa mukaan). Vuorossa oli nimittäin käynti Syöpäklinikalla, ja agendalla oli hengitysharjoitus ja sädehoidon suunnittelukuvaus.
Harjoituksen aikana hengittelin snorkkelia muistuttavan putken avulla pariin otteeseen. Hengitystahdistetun sädehoidon avulla varmistetaan juuri oikea hetki säteiden ampumiselle: keuhkot täyteen ilmaa, snorkkeli kiinni ja sen jälkeen säteitä tykitetään maksimissaan 24 sekunnin ajan. Helppoa kuin heinänteko.
Hengitysharjoituksen jälkeen oli sädehoidon suunnittelukuvaus. Tietokonetomografiakuvauksen avulla määriteltiin hoidettava kohdealue ja merkittiin hoidon keskipisteen paikka kolmella tatuointipisteellä. Näiden pisteiden merkitseminen kyllä nippasi sen verran mehevästi, joten siinä olivat kyllä ensimmäiseni ja samalla viimeiset kolme tatskaa!
Saman viikon perjantaina ollessani vielä töissä, puhelin pirahti soimaan. Tunnistin heti Husin numeron. Sädeosastolta soittivat ja ilmoittivat, että sädehoitoni aloitus siirtyy parilla päivällä. Nuo sanat saivat jälleen pelon hiipimään mieleeni...miksi aloitusta siirretään? Onko syytä olla huolissaan? Löytyikö kuvista jotain epäilyttävää?
Ei liene vaikea arvata mikä helpotus se oli, kun hoitaja kertoi ettei syytä huoleen ole! Sädehoidon aloituksen siirron syynä oli vaan se, että lääkäri ja fyysikko tarvitsivat ennakoitua enemmän aikaa optimaalisen sädetyssuunnitelman tekemiseen. Kaksi tissiä, tupladuuni.
Kuten asiaan kuuluu, ensimmäinen kerta hieman jännitti: alkaisiko kurkkua kuivaamaan tai nenää kutiamaan kesken kaiken? Pysyisinkö täysin liikkumatta sädetyksen ajan?
Täysin liikkumatta pystyin olemaan, mutta ilman kommelluksia en ensimmäisestä sädetyskerrasta selvinnyt. Sädetyshoidon ajan toisessa kädessä on kapistus, jonka päässä olevaa nappia pitää painaa koko ajan pohjaan. Jos napin vapauttaa, kaikki sädetystoimenpiteet pysähtyvät ja hoitaja tulee potilaan luokse. No, tätä paniikkinappia pääsin sitten renkuttamaan, sillä nenäklipsi mokoma alkoi valumaan pois paikoiltaan kesken ensimmäisen sädetyksen. Valuvan nenäklipsin aiheuttamasta lievästä paniikista huolimatta onnistuin olemaan sekä liikkumatta että hengittämättä. Huh!
Eivätkä kommellukset jääneet vain tuohon yhteen kertaan. Hoitajat joutuivat kääntämään sädetyslaitetta käsin, sillä laskelmat olivat menneet hieman vituralleen. Kun oli aika vaihtaa sädetyspuolta, kone kääntyikin aivan toiseen suuntaan, minne oli tarkoitus. Onneksi varotoimet ovat hyvät, joten mitään vaaratilannetta ei päässyt syntymään.
Torstain ja perjantain sädetyskerrat sujuivat sitä vastoin ilman kommelluksia ja suunnitelulla tavalla. Rutiinikin alkaa olla jo hallussa: takki ja tukka narikkaan, hoitopöydälle asettuminen, nenäklipsi paikoilleen ja snorkkeli suuhun. Näiden jälkeen millintarkka asettelu hoitopöydällä, asettelun tarkistuskuvaus, tarvittaessa hoitopöydän säätäminen ja tämän jälkeen säteiden antaminen. Ja puolen vaihduttua, sama homma alusta. Vaikka yksi sädetyskerta kestää maksimissaan 24 sekuntia, koko touhuun menee aikaa noin 30 minuuttia. Siinä ehtii miettiä yhtä jos toista!
No miltä se sitten tuntui? Ei yhtään miltään. Säteet eivät kuumottaneet, pistelleet tai kirvelleet millään tavalla. Iho ei ole ainakaan vielä reagoinut säteisiin millään tavalla, mutta pientä jomotusta on tuntunut sädetysalueen oikealla puolella. Väsy ja kolotus ovat olleet myös viikonloppuvieraina, mutta onneksi niiden kanssa tulee toimeen.
Tätä touhua on edessä seuraavat kolme viikkoa: kolme hoitokertaa takana, 15 vielä jäljellä!
Tammikuun toisen viikon maanantaina siirryttiin sitten tämän syöpämatkan viimeiseen hoitovaiheeseen (jos viiden vuoden estolääkitystä ei lasketa mukaan). Vuorossa oli nimittäin käynti Syöpäklinikalla, ja agendalla oli hengitysharjoitus ja sädehoidon suunnittelukuvaus.
Harjoituksen aikana hengittelin snorkkelia muistuttavan putken avulla pariin otteeseen. Hengitystahdistetun sädehoidon avulla varmistetaan juuri oikea hetki säteiden ampumiselle: keuhkot täyteen ilmaa, snorkkeli kiinni ja sen jälkeen säteitä tykitetään maksimissaan 24 sekunnin ajan. Helppoa kuin heinänteko.
Hengitysharjoituksen jälkeen oli sädehoidon suunnittelukuvaus. Tietokonetomografiakuvauksen avulla määriteltiin hoidettava kohdealue ja merkittiin hoidon keskipisteen paikka kolmella tatuointipisteellä. Näiden pisteiden merkitseminen kyllä nippasi sen verran mehevästi, joten siinä olivat kyllä ensimmäiseni ja samalla viimeiset kolme tatskaa!
Saman viikon perjantaina ollessani vielä töissä, puhelin pirahti soimaan. Tunnistin heti Husin numeron. Sädeosastolta soittivat ja ilmoittivat, että sädehoitoni aloitus siirtyy parilla päivällä. Nuo sanat saivat jälleen pelon hiipimään mieleeni...miksi aloitusta siirretään? Onko syytä olla huolissaan? Löytyikö kuvista jotain epäilyttävää?
Ei liene vaikea arvata mikä helpotus se oli, kun hoitaja kertoi ettei syytä huoleen ole! Sädehoidon aloituksen siirron syynä oli vaan se, että lääkäri ja fyysikko tarvitsivat ennakoitua enemmän aikaa optimaalisen sädetyssuunnitelman tekemiseen. Kaksi tissiä, tupladuuni.
Ensimmäinen sädehoitokerta 29.1.2020
Keskiviikko oli suorastaan vauhdikas päivä. Kun firman tilinpäätös ja sen yhteydessä pidettävät sisäiset infot olivat paketissa, hyppäsin bussiin ja matkasin taas Syöpikselle. Vuorossa olisivat ensimmäiset säteet. Ei muuta kuin takki ja tukka narikkaan! |
| Kaikki valmiina sädetykseen! 😄 |
Kuten asiaan kuuluu, ensimmäinen kerta hieman jännitti: alkaisiko kurkkua kuivaamaan tai nenää kutiamaan kesken kaiken? Pysyisinkö täysin liikkumatta sädetyksen ajan?
Täysin liikkumatta pystyin olemaan, mutta ilman kommelluksia en ensimmäisestä sädetyskerrasta selvinnyt. Sädetyshoidon ajan toisessa kädessä on kapistus, jonka päässä olevaa nappia pitää painaa koko ajan pohjaan. Jos napin vapauttaa, kaikki sädetystoimenpiteet pysähtyvät ja hoitaja tulee potilaan luokse. No, tätä paniikkinappia pääsin sitten renkuttamaan, sillä nenäklipsi mokoma alkoi valumaan pois paikoiltaan kesken ensimmäisen sädetyksen. Valuvan nenäklipsin aiheuttamasta lievästä paniikista huolimatta onnistuin olemaan sekä liikkumatta että hengittämättä. Huh!
Eivätkä kommellukset jääneet vain tuohon yhteen kertaan. Hoitajat joutuivat kääntämään sädetyslaitetta käsin, sillä laskelmat olivat menneet hieman vituralleen. Kun oli aika vaihtaa sädetyspuolta, kone kääntyikin aivan toiseen suuntaan, minne oli tarkoitus. Onneksi varotoimet ovat hyvät, joten mitään vaaratilannetta ei päässyt syntymään.
Torstain ja perjantain sädetyskerrat sujuivat sitä vastoin ilman kommelluksia ja suunnitelulla tavalla. Rutiinikin alkaa olla jo hallussa: takki ja tukka narikkaan, hoitopöydälle asettuminen, nenäklipsi paikoilleen ja snorkkeli suuhun. Näiden jälkeen millintarkka asettelu hoitopöydällä, asettelun tarkistuskuvaus, tarvittaessa hoitopöydän säätäminen ja tämän jälkeen säteiden antaminen. Ja puolen vaihduttua, sama homma alusta. Vaikka yksi sädetyskerta kestää maksimissaan 24 sekuntia, koko touhuun menee aikaa noin 30 minuuttia. Siinä ehtii miettiä yhtä jos toista!
No miltä se sitten tuntui? Ei yhtään miltään. Säteet eivät kuumottaneet, pistelleet tai kirvelleet millään tavalla. Iho ei ole ainakaan vielä reagoinut säteisiin millään tavalla, mutta pientä jomotusta on tuntunut sädetysalueen oikealla puolella. Väsy ja kolotus ovat olleet myös viikonloppuvieraina, mutta onneksi niiden kanssa tulee toimeen.
Tätä touhua on edessä seuraavat kolme viikkoa: kolme hoitokertaa takana, 15 vielä jäljellä!
 |
| Snorkkeli ja nenäklipsi kulkevat kassissa mukana joka arkipäivä. |
Kommentit
Lähetä kommentti