Mustan huumorin Vauhtiajot

Horatius kirjoitti aikoinaan: Carpe diem.

Jep, viisaita sanoja, joiden merkityksen olen vihdoin ymmärtänyt. Tälle sairaudelle kun mitään en voi, on parasta noudattaa lääkärin suositusta: "elä täysin normaalisti ja koeta ajatella postitiivisesti".

Lääkärin ohjeistusta noudattaen starttasimme torstaiaamuna matkamme kohti lakeuksia ja Seinäjoen Vauhtiajoja, odotettavissa olisi kaksi päivää armotonta rokkaamista!

Oli sitten ensimmäinen kerta 20 vuoteen, kun matkustin Pohjanmaalle auton takapenkillä.

Matka sujui rattoisasti festareilla esiintyvien artistien biisejä kuunnellen. Päätimme, että jokaiselta artistilta tai bändiltä olisi kuunneltava vähintään kaksi biisiä. Ja jukoliste, osa näistä suomihumpista oli tällaiselle mörköhevin ystävälle aivan liikaa. Takapenkin DJ:nä mulla oli onneksi kaikki päätäntävalta kuunneltavan musan suhteen. 

Lakeuksille päästyämme autossa pärähti soimaan itseoikeutetusti Klamydian Pohjanmaalla. Tietysti!

Festariryhmälleme oli tunnusomaista musta huumori, jolla pistimme pataan mm. tuota syöpäperkelettä mennen tullen. Osansa saivat myös muiden vastoinkäymiset ja surut, joita meistä jokainen oli elämänsä aikana ehtinyt kohdata.

Olimmekin ulkopuolelta tarkasteltuna varsin mollivoittoinen ryhmä: yksi meistä on jo kertaalleen ehditty julistaa kuolleeksi, toinen on joutunut synnyttämään vauvansa kuolleena, kolmannen isä ei kestänyt enää maallista taivallustaan, ja minä syöpäni kanssa toimin ryhmämme neljäntenä jäsenenä.

Mutta kaikesta huolimatta, tragediaryhmällämme oli huisin hauskaa!

Vakavasti ottaen. Jokaisella meillä on omat murheemme ja surumme. Näistä jokainen on aivan yhtä arvokas ja tärkeä, niitä ei kannata koskaan vertailla.

Seinäjoella vieraillessa kannattaa piipahtaa Mallaskosken Panimoravintolassa syömässä ja juomassa.

Rokki raikasi Seinäjoen Kirkkokadulla.


Kommentit

  1. Näin just 👍 ilon ja surun kautta taistellen 😊 ja Mallaskoskella oli muuten todella hyvää ruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Slurps, alkoi tekemään mieli niitä kukkakaaliwingsejä!

      Poista
  2. Paras tapa edetä tämän taudin kanssa on se, että jatkaa normaalia elämää. Suremiseen tai tulevan miettimiseen ei kannata vaipua. Täysillä vaan eteenpäin 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja, ystävä kallis! Näin on tarkoitus, vaika välillä hieman vetää mieltä alaspäin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit