Turnauskestävyys on koetuksella
Reilu viikko ennen 5. sytoa heräsin keskiviikkona ikävään tunteeseen, jonka tunnistin heti. Flunssan oireet tuntuivat nenän tukkoisuutena ja karheutena kurkussa. *ttu, vaikka kuinka olin vältellyt yskiviä ja pärskiviä ihmisiä ja pessyt käsiäni joka käänteessä, en onnistunut pysymään terveenä. Ainoa lohtu oli, että minulla olisi viikko aikaa toipua ennen seuraavaa tiputusta. Jännäksi menee!
Aloitin armottoman lääkitsemisen sallituilla aineilla, ja Ninan antaman ohjeen mukaista "rommitotia" tuli vedettyä kaksin käsin. Vaihdoin toimiston kotioloihin, ja sain kuin sainkin juotua itseni perjantaiksi pikkujoulukuntoon! 😉
Ninan rommitoti: tuoretta inkivääriä, hunajaa, puolikas sitruuna ja kuumaa vettä.
 |
| Pikkujoulujen alussa ja lopussa. Hauskaa oli! |
Perjantai meni 0 % juomia nauttiessa, mikä takasi ettei lauantaiaamuna ollut krapulasta tietoakaan. Mutta armoton väsy oli, ja äänikin oli hävinnyt illan tiimellyksessä. Ei näemmä ollut maailman fiksuin veto jorata ja hoilottaa sydämensä kyllyydestä. Sunnuntaina nousi myös hieman lämpöä, joten aloin jo henkisesti varautumaan tulevalla viikolla olevan tiputuksen siirtymiseen. Ja sanomattakin selvää oli, että vitutus alkoi valtaamaan mieleni. Eihän tämän näin pitänyt mennä!
Onneksi olo alkoi tiistaina kuitenkin helpottamaan, ja keskiviikkona oli jälleen vuorossa tuttu kaava: labran kautta töihin. Päivällä soitti myös onkologi, joka kyseli kuulumisia ja jaksamista. Hän kävi läpi aamun labratulokset niiltä osion kuin olivat ehtineet valmistua. Ja ta-daa! Veriarvot, erityisesti leukosyytit, olivat hyvällä tasolla, ne olivat itse asiassa erinomaiset. Eli lopullinen varmuus ja helpotus: torstaina matkani jatkuisi alkuperäisen hoitosuunnitelma mukaan.
Torstai ei tuonut mitään uutta auringon alle. Kanyyli saatiin sopivaan paikkaan ensimmäisellä yrityksellä (huh!), ja reilun kahden tunnin cef-tiputus hurahti vauhdilla tuttujen kanssasisarten kanssa jutellessa. Tiputuksen jälkeen ei tullut viime kerran kaltaista hassua oloakaan, joten päätin käydä samalla reissulla tervehtimässä syöpäystävääni viereisessä Uudessa lastensairaalassa.
Syöpäystävälleni kuuluu muuten ihan hyvää. Rankat hoidot ovat alkaneet purra, ja hoitovaste on ollut erinomainen. Toki matkaa on vielä paljon jäljellä, ja tilanteet elävät melkein päivittäin. Mutta periksi emme anna. Tietenkään!
Kaksi päivää tiputuksen jälkeen vointini oli todella hyvä. Kävin koiran kanssa perjantaina ja lauantaina viiden kilometrin lenkillä, ja lauantai-illalla vuorossa oli vielä pitkään odotettu Amorphiksen keikka Jäähallissa.
 |
| Mä ja kaima keikkatunnelmissa |
Sunnuntaina se sitten taas iski. Tuo kuvottava sytodarra. Etoi, ruoka ei maistunut, väsytti, vitutti, itketti ja kiukutti. Kaikki ponnistelut ottivat voimille ja pienikin ylämäki pisti hengästyttämään. Uutena oireena oli silmien arkuus, jonka vuoksi lukeminen ei luonnistunut eikä läppärin näytön tuijottaminenkaan tuntunut kivalta. Jep, arvatkaapa vain miten aika on käynyt pitkäksi!
Vaikka tällä jaksolla kokonaisvaltainen paska fiilis on ollut vallitseva olotila, väliin on mahtunut myös hauskoja hetkiä teatterin ja piparitalkoiden merkeissä. Kiitos kaikille asianosaisille!
 |
| En muista milloin olisin nauranut teatterissa niin paljon, kuin tätä näytelmää katsoessa. Suosittelen! |
 |
| Perjantain hulvattomat piparitalkoot |
Tällä kertaa toipuminen on ollut todella hidasta, jopa piinallisen hidasta. Vielä näin 10 päivän jälkeenkin kaikki rehkiminen ja ylämäkeen kipuaminen ottavat voimille. Ja suussa ja nielussa maistuu ja tuntuu syto. Tuota tunnetta on mahdoton kuvailla, mutta selkeästi se on sukua närästykselle.
Yksi sytokerta enää jäljellä. Onneksi, sillä turnauskestävyys alkaa olla loppu.
Viisi kuukautta sitten tämä matka alkoi. Kiitos Jukka videosta!
Kommentit
Lähetä kommentti