Siirry pääsisältöön

Vartijaimusolmukkeiden gammakuvaus

Äitini oli auttamassa meitä leikkausta edeltävän viikon. Tiistaiaamuna heitin hänet ja koiran Pasilan asemalle. Koiruus olisi nauttimassa loppukesästä ja ykkösluokan hoivasta Pohjanmaan lakeuksilla aina siihen saakka, kunnes leikkaushaavat olisivat kunnolla parantuneet. Äiteelle vielä kerran iso kiitos kaikesta avusta! 💕

Mieheni heitti minut hyvissä ajoin Meilahden Isotooppiyksikköön, joka sijaitsee Syöpätautien klinikalla. Nyt olisi vuorossa vartijaimusolmukkeiden merkkiaineen pistokset sekä gammakuvaus. Näitä kuvia tarvitaan seuraavana päivänä, sillä ne vartijaimusolmukkeet, jonne varjoaine on kulkeutunut, leikataan myös pois. Niistä patologi sitten tutkii onko tämä syöpäpirulainen levinnyt muualle. 

Isotooppiyksikkö sijaitsee Meilahdessa.

Panikoin ja jännitin etukäteen tätä klinikkakäyntiä jostain syystä erityisen paljon. Aivan turhaan, sillä pistäminen ei tuntunut yhtään miltään - tuskin edes huomasin niitä. Hoitajan mukaan tässä on tosin suuria eroja, sillä joillakin pistäminen tai varjoaineen leviäminen kudokseen saattaa olla hyvin hankalaa. Huh, näin piikkikammoisena voin sanoa, että kävipäs mulla tuuri 😉

Ja sitten vaihteeksi odottelua...jos yhdellä sanalla pitäisi kuvata tätä matkaa, niin se olisi ehdottomasti odottaminen. Pistosten jälkeen piti vartoa kaksi tuntia varjoaineen leviämistä ja kulkeutumista haluttuun kohteeseen. Mutta eipä tuo haitannut, kanttiinista kuppi kahvia ja ulos raittiiseen ilmaan. Aurinkoinen sää ja Keplerin Nukkumatti takasivat, että odotteluaika meni hujauksessa.

Tämän 10-viikkoisen söpöliinin tapasin ulkona.

Hoitajan mukaan gammakuvaus kestäisi noin viisi minutttia per puoli. Oikean puolen kanssa pysyttiinkin tässä ennakkoon kerrotussa ajassa, mutta vasemman puolen kuvauksessa menikin pidempi aika. Ja voi kettu sentään, tuossa ajassa ehdin taas hermostua. Mikähän nyt taas on viturallaan, kun valmista ei tule? Ja sitä paitsi, viisikin minuuttia tuossa vekottimessa tuntui todella pitkältä ajalta.

Vihdoin hoitaja ilmoitti, että kuvaus on valmis. Mutta ennen kuin pääsin lähtemään, vasemman puolen kuvan kelpoisuus täytyi varmistaa lääkäriltä. Vasemman puolen vartijaimusolmuke oli nimittäin erikoisen mallinen. Normaalisti muoto on pyöreä, mutta minulla tuo näkyi kuvassa pitkänomaisena. Mitä ikinä tuo sitten tarkoittaakin, selvinnee leikkauksessa...

Loppupäivä menikin sitten valmistautuessa seuraavaan päivään - Kirurgisessa sairaalassa pitäisi olla tikkana seuraavana aamuna ennen seitsemää.

Tottahan toki mulle ehti illalla iskeä vielä kriisi, nimittäin vaatekriisi! Mitä ihmettä sairaalaan pitää tai kannattaa laittaa päälle? Ei muuta kuin soitto saman matkan tehneelle ystävälle, jolta sain kullanarvoiset pukeutumisvinkit. Edestä napitettavat vaatteet olisivat ykkösvalinta seuraavien viikkojen ajan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viisi vuotta ja matka jatkuu

Viisi vuotta. Huh huh. Lähes päivälleen viisi vuotta on vierähtänyt tämän blogin ensimmäisestä kirjoituksestani ja rintasyöpämatkani aloituksesta. Hämärästi muistan miettineeni tätä hetkeä ja leikitellyt ajatuksella miltä minusta mahtaisi tuntua, kun viiden vuoden seuranta ja viimeinen kontrolli olisivat ohi. Enää ei tarvitse leikitellä tai kuvitella, sillä tämä hetki on nyt käsillä ja todellista. 5-vuotiskontrolliin kuuluva mammografia oli 1.7. ja sen jälkeen taas löysässä hirressä roikkumista noin viikon verran. Aina yhtä jännittävän ja tuskaisenkin odotuksen jälkeen Maisaan kilahti tulokset: ne olivat puhtaat. Kuvissa ei ollut mitään syöpään viittaavaa, jee!  Syöpädiagnoosin kuulemisesta tuli kuluneeksi tänään 1846 päivää, ja vuorossa oli viimeinen (tai niin luulin) kontakti rintasyöpähoitajan kanssa. Pieniä perhosia lenteli vatsassa, kun odottelin tuota puhelinsoittoa. Puhelu tuli, mutta sen jälkeen en tuntenutkaan suurta riemua tai iloa, joita olin etukäteen kuvitellut tunteva...

Noin kuuden päivän darra

12.11. Tiistai ja labrapäivä. Ennen töihin menoa pikainen pysähdys Kalasataman terveysasemalla, jossa otettiin taas kaksi putkiloa verta syynättäväksi. Onneksi labra-ajan voi varata etukäteen, sillä mua ei todellakaan houkuttele ajatus istua odottamaan omaa vuoroani yskivien ja pärskivien tyyppien kanssa. Tosin mulla olisi takataskussa myös HUSin Labrapassi, jolla pääsen kiilaamaan labrajonon ohi. On muuten elämäni ensimmäinen VIP-kortti. Nämä labrakäynnit alkavat sujua jo rutiinilla. Tällä kertaa näytteenottaja ei edes epäillyt, että määrään itse itselleni näitä näytteitä. Jep ja juu, ihan puhtaasta ilosta ja huvin vuoksi käyn kolmen viikon välein piikillä. Ehkä se oli hoitajahuumoria, jota en vaan tajunnut. 😀 14.11. Onneksi tarkistin tiputusajankohdan edellisenä iltana enkä luottanut mun muistiin. Olin ihan pokkana menossa Meikkuun aamuyhdeksäksi, mutta uudet aineet ja uusi aika. Tiputus olikin vasta puolen päivän tienoilla. Ajalla on ennakkolääkityksen vuoksi iso merkitys, ...

Jäätävän pitkä hiljaisuus

Ei, otsikko ei viittaa siihen, että viime postauksestani on vierähtänyt tovi. Mietin pitkään miten aloittaisin tämän postauksen. Vai aloittaisinko lainkaan. Päätin kuitenkin, että jatkan kirjoittamista aina silloin, kun mielen päällä on jotain. Joten tässä taas hieman kuulumisia tältä syöpämatkaltani. Aloituksesta ei kovin hienoa tullut, joten pahoittelut jo etukäteen. Mutta tähän virkkeeseen tiivistyy napakasti kaikki oleellinen: Vittu, mikä vuosi!😈 Voisin vaikka lyödä vetoa, etten ole ainoa, joka on tuota mieltä. Korona tuli ja sotki monen elämän vähän joka saralla. Mietin kuitenkin monta kertaa kevään aikana, että itselläni kävi taas aika munkki. Koronan aiheuttama hässäkkä iski vasta sen jälkeen, kun osaltani säteet oli säteilytetty, ja paluu arkeen alkanut sujumaan. Monen kanssasisaren kohdalla korona heitteli hoitopolulle risuja ja männynkäpyjä -  pahimmillaan hoitoja on jouduttu siirtämään. Olin ehtinyt harjoitella monta kuukautta epänormaalia arkea ja tottunut olemaan...