Siirry pääsisältöön

Vartijaimusolmukkeiden gammakuvaus

Äitini oli auttamassa meitä leikkausta edeltävän viikon. Tiistaiaamuna heitin hänet ja koiran Pasilan asemalle. Koiruus olisi nauttimassa loppukesästä ja ykkösluokan hoivasta Pohjanmaan lakeuksilla aina siihen saakka, kunnes leikkaushaavat olisivat kunnolla parantuneet. Äiteelle vielä kerran iso kiitos kaikesta avusta! 💕

Mieheni heitti minut hyvissä ajoin Meilahden Isotooppiyksikköön, joka sijaitsee Syöpätautien klinikalla. Nyt olisi vuorossa vartijaimusolmukkeiden merkkiaineen pistokset sekä gammakuvaus. Näitä kuvia tarvitaan seuraavana päivänä, sillä ne vartijaimusolmukkeet, jonne varjoaine on kulkeutunut, leikataan myös pois. Niistä patologi sitten tutkii onko tämä syöpäpirulainen levinnyt muualle. 

Isotooppiyksikkö sijaitsee Meilahdessa.

Panikoin ja jännitin etukäteen tätä klinikkakäyntiä jostain syystä erityisen paljon. Aivan turhaan, sillä pistäminen ei tuntunut yhtään miltään - tuskin edes huomasin niitä. Hoitajan mukaan tässä on tosin suuria eroja, sillä joillakin pistäminen tai varjoaineen leviäminen kudokseen saattaa olla hyvin hankalaa. Huh, näin piikkikammoisena voin sanoa, että kävipäs mulla tuuri 😉

Ja sitten vaihteeksi odottelua...jos yhdellä sanalla pitäisi kuvata tätä matkaa, niin se olisi ehdottomasti odottaminen. Pistosten jälkeen piti vartoa kaksi tuntia varjoaineen leviämistä ja kulkeutumista haluttuun kohteeseen. Mutta eipä tuo haitannut, kanttiinista kuppi kahvia ja ulos raittiiseen ilmaan. Aurinkoinen sää ja Keplerin Nukkumatti takasivat, että odotteluaika meni hujauksessa.

Tämän 10-viikkoisen söpöliinin tapasin ulkona.

Hoitajan mukaan gammakuvaus kestäisi noin viisi minutttia per puoli. Oikean puolen kanssa pysyttiinkin tässä ennakkoon kerrotussa ajassa, mutta vasemman puolen kuvauksessa menikin pidempi aika. Ja voi kettu sentään, tuossa ajassa ehdin taas hermostua. Mikähän nyt taas on viturallaan, kun valmista ei tule? Ja sitä paitsi, viisikin minuuttia tuossa vekottimessa tuntui todella pitkältä ajalta.

Vihdoin hoitaja ilmoitti, että kuvaus on valmis. Mutta ennen kuin pääsin lähtemään, vasemman puolen kuvan kelpoisuus täytyi varmistaa lääkäriltä. Vasemman puolen vartijaimusolmuke oli nimittäin erikoisen mallinen. Normaalisti muoto on pyöreä, mutta minulla tuo näkyi kuvassa pitkänomaisena. Mitä ikinä tuo sitten tarkoittaakin, selvinnee leikkauksessa...

Loppupäivä menikin sitten valmistautuessa seuraavaan päivään - Kirurgisessa sairaalassa pitäisi olla tikkana seuraavana aamuna ennen seitsemää.

Tottahan toki mulle ehti illalla iskeä vielä kriisi, nimittäin vaatekriisi! Mitä ihmettä sairaalaan pitää tai kannattaa laittaa päälle? Ei muuta kuin soitto saman matkan tehneelle ystävälle, jolta sain kullanarvoiset pukeutumisvinkit. Edestä napitettavat vaatteet olisivat ykkösvalinta seuraavien viikkojen ajan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin kuuden päivän darra

12.11. Tiistai ja labrapäivä. Ennen töihin menoa pikainen pysähdys Kalasataman terveysasemalla, jossa otettiin taas kaksi putkiloa verta syynättäväksi. Onneksi labra-ajan voi varata etukäteen, sillä mua ei todellakaan houkuttele ajatus istua odottamaan omaa vuoroani yskivien ja pärskivien tyyppien kanssa. Tosin mulla olisi takataskussa myös HUSin Labrapassi, jolla pääsen kiilaamaan labrajonon ohi. On muuten elämäni ensimmäinen VIP-kortti. Nämä labrakäynnit alkavat sujua jo rutiinilla. Tällä kertaa näytteenottaja ei edes epäillyt, että määrään itse itselleni näitä näytteitä. Jep ja juu, ihan puhtaasta ilosta ja huvin vuoksi käyn kolmen viikon välein piikillä. Ehkä se oli hoitajahuumoria, jota en vaan tajunnut. 😀 14.11. Onneksi tarkistin tiputusajankohdan edellisenä iltana enkä luottanut mun muistiin. Olin ihan pokkana menossa Meikkuun aamuyhdeksäksi, mutta uudet aineet ja uusi aika. Tiputus olikin vasta puolen päivän tienoilla. Ajalla on ennakkolääkityksen vuoksi iso merkitys, ...

Seitsemän vuotta myöhemmin ja edelleen puristellaan

Joku voisi kuvitella, että seitsemän vuotta syöpädiagnoosin jälkeen kontrollikäynti on läpihuutojuttu. Ei se ole. Tai ehkä joillekin on. Minulle ei. Kun kutsu 7-vuotiskontrolliin kilahti, reagoin siihen kypsän aikuisen tavoin. Laitoin ajan kalenteriin ja päätin olla ajattelematta koko asiaa. No, eihän siitä mitään tullut. Muutamaa päivää ennen tutkimuksia aloin harrastaa tuttua olympialajia nimeltä "mitä jos". Mitä jos kuvissa näkyy jotain. Mitä jos joku sanoo, että varataan aika vielä ultraan. Mitä jos lääkäri sanoo sen saman lauseen, jonka kuulin kesällä 2019. Ihan turhaa hommaa, tiedän. Silti sitä tekee. Kontrollipäivän aamuna suuntasin Syöpiksen tuttuun osoitteeseen. Sama paikka, mutta fiilis oli sentään hieman eri kuin seitsemän vuotta sitten. Mammografia meni perinteiseen tapaan. Eli edelleen olen sitä mieltä, että kyseessä ei ole tutkimus. Ei, vaan kyseessä on selkeästi keskiaikainen kidutusmenetelmä, jonka koreografia menee suurin piirtein näin: Puristus, rutistus, he...

Hei, mä säteilen!

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, ja mun matka etenee vauhdikkaasti. Takana on nyt reilut kolme viikkoa syöpäpotilaana. Osui ja uppos, joten ostin. Maukasta oli! Elokuun ensimmäisenä päivänä suuntasin askeleeni jälleen kohti Kasarmikatua ja Kirurgista sairaalaa. Tämän klinikkakäynnin aikana lääkäri merkitsisi syöpäpesäkkeet radioaktiivisilla jyvillä. Näiden merkkien perusteella leikkaava kirurgi osaisi sitten aikanaan tähdätä oikeaan osoitteeseen. Tällä kertaa olin matkassa yksin. Istuessani Keskusröntgenin aulassa odottamassa vuoroani, viereeni istahti vanhempi nainen. Hänen seurassaan aika kului vauhdikkaasti; rouva kertoi varsin värikkäin sanakääntein muun muassa kuinka hän oli pelastanut lapsuudessaan luokkatoverinsa hukkumiselta. Vasta rantaan (ei sentään vastarantaan) päästyään hän oli muistanut olleensa uimataidoton. Hengenpelastusmitalin sijaan hän sai kiitokseksi suklaarasian, mikä oli häntä nuorena tyttönä miellyttänyt mitalia enemmän. Nyt rouva tosin tuntui olevan täst...