Siirry pääsisältöön

Miksei mitään kuulu?

Festarit ja viikonloppu takana. Uusi viikko edessä. Lähetteen eteenpäin laittamisesta on kulunut viikko eikä mitään tarkempaa tietoa tilanteestani ole kuulunut. Nettisivujen mukaan soitto HUSilta olisi pitänyt tulla parin päivän sisään lähetteen saapumisesta. Tämän vuoksi pidinkin puhelintani suorastaan liimattuna käteeni koko edellisen viikon.

Soittoa ei koskaan kuulunut, joten maanantaina odottelin malttamattomana postin tuloa. Turhaan, sillä postilaatikkoon tuli vain mainospostia. Ei muuta kuin nettiin etsimään puhelinnumeroa, josta voisin kysyä missä lähetteeni kanssa mennään. Kesälomien vuoksi lähetetiedustelun soittoaika oli arkisin klo 13-14, joten olin autuaasti myöhässä. Muistutus kännykkään seuraavalle päivälle, sillä pikkusen alkoi jo ahdistamaan tilanne ja tietämättömyys tulevasta.

Heti kolmenkymmenenkahden soittoyrityksen jälkeen pääsin läpi lähetetiedusteluun kuullakseni ettei tiedoillani löytynyt heiltä mitään merkintää. Eli lähete ei ollut saapunut perille. Siinä vaiheessa alkoivat käyrät nousemaan punaiselle eli Kodak-moment alkoi olemaan lähellä!

Virkailija varmisti vielä kertaalleen henkilötunnukseni ja hetken naputeltuaan hän ilmotti, että lähetteeni on mennyt heidän sijaan Hyvinkään sairaalaan. Siis WTF!!?? Hän neuvoi soittamaan lähettävälle taholle ja selvittämään sieltä mitä on tapahtunut.

Soittaessani työterveyshuoltoon tiesin jo, että lähetteeni kirjoittanut lääkäri oli kesälomalla. Olin valmiiksi jokseenkin*ttuuntunut. Vuodatukseni jälkeen erittäin ystävällinen ja tilanteeseeni todella empaattisesti suhtautunut asiakasneuvoja lupasi selvittää asian ja soittaa takaisin heti, kun tietää asiastani enemmän.

Eikä siinä kauan mennyt, kun soitto Aavasta tuli. Tapaukseni oli nyt siirretty toiselle lääkärille, joka tekisi uuden lähetteen vielä samana päivänä. Soitin samantien takaisin Syöpäklinikan lähetetiedusteluun ja kerroin, että uusi lähete pistetään eteenpäin vielä tänään.

Samaan hengenvetoon tiedustelin kuinka kauan kestää, että homma lähtee HUSilla etenemään? Kuulemma päivä tai kaksi menee ennen kuin tietoni näkyvät heillä järjestelmässä. Tästä menisi vielä toiset pari päivää, että lääkäri katsoo lähetteen ja patologin lausunnon. Ensi viikolla voisin odotella tietoa hoitopolustani. Voihan vattu! Se olisi taas yksi piinaviikko edessä...

Lisätietoa odotellessa oli aikaa kuvailla ja ihalla oman puutarhan auringonkukkia.

Lääkäri, jolle tapaukseni oli siirretty, soitti vielä tiistai-iltapäivällä takaisin. Hän kertoi laittavansa lähetteen samantien eteenpäin. Tässä yhteydessä selvisi, että tietoihini oli jäänyt kotikunnaksi Tuusula. Ei tosin hajuakaan mihin tietoihini, minne ja miksi.

Kommentit

  1. Itselläni oli myös alussa vähän kommelluksia, mutta alun haparoinnin jälkeen kaikki sujui hyvin ja vauhdilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin kuuden päivän darra

12.11. Tiistai ja labrapäivä. Ennen töihin menoa pikainen pysähdys Kalasataman terveysasemalla, jossa otettiin taas kaksi putkiloa verta syynättäväksi. Onneksi labra-ajan voi varata etukäteen, sillä mua ei todellakaan houkuttele ajatus istua odottamaan omaa vuoroani yskivien ja pärskivien tyyppien kanssa. Tosin mulla olisi takataskussa myös HUSin Labrapassi, jolla pääsen kiilaamaan labrajonon ohi. On muuten elämäni ensimmäinen VIP-kortti. Nämä labrakäynnit alkavat sujua jo rutiinilla. Tällä kertaa näytteenottaja ei edes epäillyt, että määrään itse itselleni näitä näytteitä. Jep ja juu, ihan puhtaasta ilosta ja huvin vuoksi käyn kolmen viikon välein piikillä. Ehkä se oli hoitajahuumoria, jota en vaan tajunnut. 😀 14.11. Onneksi tarkistin tiputusajankohdan edellisenä iltana enkä luottanut mun muistiin. Olin ihan pokkana menossa Meikkuun aamuyhdeksäksi, mutta uudet aineet ja uusi aika. Tiputus olikin vasta puolen päivän tienoilla. Ajalla on ennakkolääkityksen vuoksi iso merkitys, ...

Seitsemän vuotta myöhemmin ja edelleen puristellaan

Joku voisi kuvitella, että seitsemän vuotta syöpädiagnoosin jälkeen kontrollikäynti on läpihuutojuttu. Ei se ole. Tai ehkä joillekin on. Minulle ei. Kun kutsu 7-vuotiskontrolliin kilahti, reagoin siihen kypsän aikuisen tavoin. Laitoin ajan kalenteriin ja päätin olla ajattelematta koko asiaa. No, eihän siitä mitään tullut. Muutamaa päivää ennen tutkimuksia aloin harrastaa tuttua olympialajia nimeltä "mitä jos". Mitä jos kuvissa näkyy jotain. Mitä jos joku sanoo, että varataan aika vielä ultraan. Mitä jos lääkäri sanoo sen saman lauseen, jonka kuulin kesällä 2019. Ihan turhaa hommaa, tiedän. Silti sitä tekee. Kontrollipäivän aamuna suuntasin Syöpiksen tuttuun osoitteeseen. Sama paikka, mutta fiilis oli sentään hieman eri kuin seitsemän vuotta sitten. Mammografia meni perinteiseen tapaan. Eli edelleen olen sitä mieltä, että kyseessä ei ole tutkimus. Ei, vaan kyseessä on selkeästi keskiaikainen kidutusmenetelmä, jonka koreografia menee suurin piirtein näin: Puristus, rutistus, he...

Hei, mä säteilen!

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, ja mun matka etenee vauhdikkaasti. Takana on nyt reilut kolme viikkoa syöpäpotilaana. Osui ja uppos, joten ostin. Maukasta oli! Elokuun ensimmäisenä päivänä suuntasin askeleeni jälleen kohti Kasarmikatua ja Kirurgista sairaalaa. Tämän klinikkakäynnin aikana lääkäri merkitsisi syöpäpesäkkeet radioaktiivisilla jyvillä. Näiden merkkien perusteella leikkaava kirurgi osaisi sitten aikanaan tähdätä oikeaan osoitteeseen. Tällä kertaa olin matkassa yksin. Istuessani Keskusröntgenin aulassa odottamassa vuoroani, viereeni istahti vanhempi nainen. Hänen seurassaan aika kului vauhdikkaasti; rouva kertoi varsin värikkäin sanakääntein muun muassa kuinka hän oli pelastanut lapsuudessaan luokkatoverinsa hukkumiselta. Vasta rantaan (ei sentään vastarantaan) päästyään hän oli muistanut olleensa uimataidoton. Hengenpelastusmitalin sijaan hän sai kiitokseksi suklaarasian, mikä oli häntä nuorena tyttönä miellyttänyt mitalia enemmän. Nyt rouva tosin tuntui olevan täst...