Siirry pääsisältöön

Kaikki päättyy aikanaan

Niin myös mun paskin kesäloma ever! Tai tuo oli ensimmäinen ajatus mikä mielessäni oli loman lähetessä loppuaan. Hetken pohdittuani tajusin, ettei se nyt ihan noinkaan ole. Kesälomaani 2019 mahtui myös hyviä hetkiä.

Festareiden lisäksi ehdin lomalla nauttia uimisesta, ulkoilusta, tavata ystäviä sekä tehdä asioita, joita en ole koskaan aiemmin tehnyt.  Ja rehellisyyden nimissä, nuo asiat olisivat todennäköisesti jääneet tekemättäkin, jos syöpäprkl ei olisi iskenyt kesken kaiken.

Ystäväni järjesti meille nimittäin kuvassession Pasilaan, jossa vietimme hulvattoman hauskat pari tuntia. Kuvaajana oli Jukka, meidän ikioma Senior Advisor. Jukkaa voin kiittää siitä, että kiinnostukseni ja suhtautumiseni kaiken maailman teknisiin sovelluksiin ja härpäkkeisiin on mutkaton. Kun ne ottaa haltuun, on elo huomattavasti helpompaa 😉
Tässä  pokka alkaa jo repeillä.


Ja tässä jo repesi.

Vaikka tämä kesä ei ollutkaan viime vuoden kaltainen hellekesä, uimassa tuli käytyä koko perheen voimin useampaan otteeseen.

Meidän perheen ainoa kuvauskelpoinen uimari.

Mustikkamaalle ilmestyneen levän jälkeen uintipaikka siirtyi Kaitalammelle.

Ehdin myös shoppailla 😉

Kun kesälomani jälkeinen maanantai sitten koitti, töihin oli todella kiva palata - tosin menin vain päiväksi. Oli kuitenkin ihana tavata kaikkia työkavereita pitkän tauon jälkeen, ja saada omaan sairauteen hieman välimatkaa.

Seuraavana päivänä matka syöpäpotilaani jatkuisi, sillä tiistaina oli vuorossa vartijaimusolmukkeiden kuvaus keskiviikon leikkausta varten.

Kaimalta saatu voimaranneke 💪







Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viisi vuotta ja matka jatkuu

Viisi vuotta. Huh huh. Lähes päivälleen viisi vuotta on vierähtänyt tämän blogin ensimmäisestä kirjoituksestani ja rintasyöpämatkani aloituksesta. Hämärästi muistan miettineeni tätä hetkeä ja leikitellyt ajatuksella miltä minusta mahtaisi tuntua, kun viiden vuoden seuranta ja viimeinen kontrolli olisivat ohi. Enää ei tarvitse leikitellä tai kuvitella, sillä tämä hetki on nyt käsillä ja todellista. 5-vuotiskontrolliin kuuluva mammografia oli 1.7. ja sen jälkeen taas löysässä hirressä roikkumista noin viikon verran. Aina yhtä jännittävän ja tuskaisenkin odotuksen jälkeen Maisaan kilahti tulokset: ne olivat puhtaat. Kuvissa ei ollut mitään syöpään viittaavaa, jee!  Syöpädiagnoosin kuulemisesta tuli kuluneeksi tänään 1846 päivää, ja vuorossa oli viimeinen (tai niin luulin) kontakti rintasyöpähoitajan kanssa. Pieniä perhosia lenteli vatsassa, kun odottelin tuota puhelinsoittoa. Puhelu tuli, mutta sen jälkeen en tuntenutkaan suurta riemua tai iloa, joita olin etukäteen kuvitellut tunteva...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Noin kuuden päivän darra

12.11. Tiistai ja labrapäivä. Ennen töihin menoa pikainen pysähdys Kalasataman terveysasemalla, jossa otettiin taas kaksi putkiloa verta syynättäväksi. Onneksi labra-ajan voi varata etukäteen, sillä mua ei todellakaan houkuttele ajatus istua odottamaan omaa vuoroani yskivien ja pärskivien tyyppien kanssa. Tosin mulla olisi takataskussa myös HUSin Labrapassi, jolla pääsen kiilaamaan labrajonon ohi. On muuten elämäni ensimmäinen VIP-kortti. Nämä labrakäynnit alkavat sujua jo rutiinilla. Tällä kertaa näytteenottaja ei edes epäillyt, että määrään itse itselleni näitä näytteitä. Jep ja juu, ihan puhtaasta ilosta ja huvin vuoksi käyn kolmen viikon välein piikillä. Ehkä se oli hoitajahuumoria, jota en vaan tajunnut. 😀 14.11. Onneksi tarkistin tiputusajankohdan edellisenä iltana enkä luottanut mun muistiin. Olin ihan pokkana menossa Meikkuun aamuyhdeksäksi, mutta uudet aineet ja uusi aika. Tiputus olikin vasta puolen päivän tienoilla. Ajalla on ennakkolääkityksen vuoksi iso merkitys, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Hei, mä säteilen!

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, ja mun matka etenee vauhdikkaasti. Takana on nyt reilut kolme viikkoa syöpäpotilaana. Osui ja uppos, joten ostin. Maukasta oli! Elokuun ensimmäisenä päivänä suuntasin askeleeni jälleen kohti Kasarmikatua ja Kirurgista sairaalaa. Tämän klinikkakäynnin aikana lääkäri merkitsisi syöpäpesäkkeet radioaktiivisilla jyvillä. Näiden merkkien perusteella leikkaava kirurgi osaisi sitten aikanaan tähdätä oikeaan osoitteeseen. Tällä kertaa olin matkassa yksin. Istuessani Keskusröntgenin aulassa odottamassa vuoroani, viereeni istahti vanhempi nainen. Hänen seurassaan aika kului vauhdikkaasti; rouva kertoi varsin värikkäin sanakääntein muun muassa kuinka hän oli pelastanut lapsuudessaan luokkatoverinsa hukkumiselta. Vasta rantaan (ei sentään vastarantaan) päästyään hän oli muistanut olleensa uimataidoton. Hengenpelastusmitalin sijaan hän sai kiitokseksi suklaarasian, mikä oli häntä nuorena tyttönä miellyttänyt mitalia enemmän. Nyt rouva tosin tuntui olevan täst...
Lähetä kommentti
Lue lisää