Kahdeksalta puukolle ja viideltä kotiin

TÄMÄ EI VOI OLLA TOTTA! Huoltoaseman peliautomaatista kilahti päävoitto, ja koneesta tulvivien kolikoiden määrä oli aivan valtava. Onneksi mukanani oli iso kauppakori, jonne sain otettua hyvin talteen tuon 100 000 euron voittosumman. Kolikkoakaan ei maahan tippunut. Kori kädessä kävelin autolle, ja olin todella onnellinen. Näillä voittorahoilla saisin maksettua kaikki velat pois.

Autuas tunne ei kestänyt kauan, sillä joku tuntematon ukko kävi koriini kiinni ja yritti ryöstää mut. Alkoi armoton taisto, sillä periksi en perhana vieköön suostunut antamaan! Tovi siinä väännettiin ja revittiin toisiamme, kunnes äijä osui nyrkillään poskeeni. Voi prkl, että isku sattui.

Kello ei ollut lyönyt vielä viittäkään, kun säpsähdin hereille. Se olisi sitten leikkauspäivä. No, ainakin päivä alkoi vauhdikkaasti. Aamiaiseksi en saanut nauttia kuin kupin mustaa kahvia, jonka jälkeen suihkun kautta matkaan. Kirralla olimmekin jo hyvissä ajoin, mutta siitä huolimatta en ollut ensimmäinen. Ruuhkaa oli heti aamutuimaan.

Sain molempiin ranteisiin Kirran omat hupirannekkeet ja kainaloon sairaalavaatteet. Tämän jälkeen hoitaja johdatteli minut osastolle ja sängylle numero kolme. Hän kertoi, että minut leikattaisiin ensimäisten joukossa heti kahdeksan jälkeen. Ennen tuota lääkäri kävisi vielä minua tervehtimässä, samoin fysioterapeutti tulisi tuomaan leikkauksen jälkeiset jumppaohjeet. Liikkuminen olisi nimittäin hyvä aloittaa heti leikkauksen jälkeisenä päivänä.

Diapamin aiheuttamaa sekoilua.

Tukisukkien vetäminen jalkaan oli aamun vaikein tehtävä.

Mulla oli ollut heti heräämisestä lähtien rauhallinen ja levollinen olo. En jännittänyt leikkausta missään vaiheessa, ja kävelinkin itse leikkaussaliin omahoitajan lykätessä sänkyä perässäni. Leikkaussaliin päästyäni päälleni pujotettiin "toukkapuku" eli tiukka, sidemäinen toppi, ja sen jälkeen leikkauspöydälle mars. Alkutoimenpiteiden jälkeen seurasi elämäni ensimmäinen nukutus. Humaus vaan, ja seuraava muistikuva olikin heräämöstä. Tällä kertaa en nähnyt mitään unia, vaikka kuulemma moni niitä näkeekin.

Heräämössä vietin aikaa liki pari tuntia. Osastolla oli ilmeisesti hieman haipakkaa tai joku tilanne päällä, sillä ensimmäisen soittokerran jälkeen mut unohdettiin hakea heräämöstä pois. No, ei se haitannut, sillä siellä sain kipulääkettä suoraan suoneen.

Takaisin osastolle päästyäni halusin heti pystyyn ja vessaan. Tämä sen vuoksi, että kotiin ei pääsisi ennen kuin vessassa olisi todistetusti käynyt. Tippapussiin nojaten köpöttelin toilettiin hoitajan seuratessa perässä. Liekö hyvien lääkkeiden ansiota, mutta mua alkoi naurattamaan kovasti kun katselin itseäni vessan peilistä. Olivatkohan lääkärit erehtyneet leikkauksesta? Näytti meinaan siltä, että tisseihin oli lähinnä lisätty tavaraa - sen verran oli muhkeat toppaukset. 😄

Osastolla aika kului lähinnä torkkuessa, somettaessa ja kuunnellessa muiden potilainen jutustelua. Välillä omahoitajani kävi tarkistamassa leikkaushaavojen kunnon. Sain vihdoin myös syötävää, ja ristus notta ruisleipä kahvin kera maistui hyvälle.

Ennen kuin pääsin lähtemään kotiin, lääkäri kävi myös tarkistamassa leikkaushaavat. Hän kertoi samalla, että leikkaus oli sujunut hyvin ja silmämääräisesti oli näyttänyt siltä, että vartijaimusolmukkeet olivat puhtaita. Lopulliset tulokset ja seuraavat askelmerkit tällä hoitopolulla saisin kuitenkin vasta jälkitarkastuksessa, joka olisi reilun parin viikon kuluttua leikkauksesta.

Päivän agenda

Klo 06.30   Kirurgisessa sairaalassa
Klo 07.00   Lääkkeiden otto
Klo 08.00   Leikkaussaliin
Klo 10.30   Heräämössä
Klo 12.30   Osastolle takaisin
Klo 17.00   Kotiinlähtö

Kotiinlähtö ja aurinko paistaa.

Kotona odotti 10 roosaa ruusua.