Jumppaa ja humppaa

Täytyy myöntää, että hieman hirvitti leikkauksen jälkeisenä aamuna tehdessäni jumppaliikkeitä ensimmäistä kertaa. Tai jumppaliikkeet on aika vahva termi käsien nostelulle ylös ja sivulle, niskan ja selän taakse.

Mutta ei auttanut itku markkinoilla. Äärimmäisen, melkein jopa hysteerisen varovasti tein fysioterapeutin määräämät liikkeet. Ja nämä olisi tehtävä aamuin illoin seuravan kahden viikon ajan.

Toipumisen edesauttamiseksi suositellaan kevyen liikunnan aloittamista mahdollisimman pian leikkauksen jälkeen. Toki huomioiden oma kunto ja jaksaminen. Niinpä aamun jumppaliikkeiden jälkeen suuntasinkin ensimmäiselle kävelylle. Tai lähinnä mun köpöttely muistutti kävelyä vain etäisesti. Mutta hei, eikö sitä sanota ettei se matka, vaan se vauhti.

Olen pyrkinyt käymään sairaslomani aikana kävelyllä vähintään kerran päivässä, joskus intouduin liikkeelle jopa kahdesti päivässä. Pikku hiljaa olen lisännyt matkan pituutta ja olen vähitellen päässyt tavanomaisien koiranulkoilutuslenkkien askelmäärään. Ja vauhtikin on nopeutunut, mikä onkin hyvä juttu, sillä menin ja ilmoittauduin ensi kesän Helsinki Half Marathonille. 😂

Ensimmäinen matka ei ollut pitkä. Kävin tarkistamassa miten Raidejokerin rakentaminen oli edistynyt. No, ei ollut.

Lähimetsien ja Viikin peltojen alkaessa tökkiä läheltä löytyy muitakin upeita ulkoilumaastoja.

Sairaslomaani on kuulunut toki muutakin kuin pelkkää kävelyä ja käsien heiluttelua. Rankka toipuminen vaatii nimittäin rankat huvit! Tällä kertaa rankkuus ei tokikaan ollut mitään hurvittelua yöelämässä, sillä jo pitkään hereillä oleminen ja vähäinenkin liikkuminen vei voimia ihan älyttömästi. Aluksi oli tosi vaikea hyväksyä ja ymmärtää, että ei vain jaksa toimia ja liikkua kuten ennen leikkausta. Ensimmäisen viikon aikana nukuin jopa päikkäreitä, jotka eivät normaalisti tapoihini kuulu.

Mutta sitkeästi ja v-a-r-o-v-a-s-t-i vaan liikkeelle, ja se on ollut parasta lääkettä. Toipumiseni aikana olen köpöttelyn lisäksi ehtinyt tavata ystäviä, käydä lounailla ja kesäteatterissa, kerätä marjoja, leipoa, käydä kampaajalla, piipahtaa Huvilassa kuuntelemassa Vesalaa, maalata ulkotikkaat ja tietysti lukea dekkareita. Vaikka tällainen "vapaaherrattaren" elämä aika rentoa onkin, niin pakko myöntää, että joutenolo on alkanut pikku hiljaa käymään hermoille. Raksahommatkin kun ovat nyt poissa laskuista, sillä en saa nostaa mitään, mikä painaa yli kolme kiloa.

Lapsuuden ja nuoruuden aikaiset ystäväni Pohjanmaalta tulivat tervehtimään potilasta.

Sää ei näyttänyt parhaita puoliaan jokavuotisella Suomenlinnan kesäteatterireissulla.

Saamani kukkatervehdykset kaikessa loistossaan.

Nyt sitten vaan jännitetään mitä jälkitarkastuksessa sanotaan. Leikataanko uudelleen vai alkavatko seuraavaksi sädehoidot? Pitäkäähän mulle peukkuja, ettei uutta leikkausta tarvita!

Ex Tempore -reissu Huvilaan katsomaan Vesalaa.

Kertaalleen maalatut tikkaat odottavat vielä toista maalikerrosta.