Joka kahdeksas nainen

Viime viikon keskiviikkona tapasin sädehoidostani vastaavan lääkärin. Tätä tapaamista olinkin odottanut kuin kuuta nousevaa, sillä vihdoin kuulisin miten ja milloin hoitopolkuni jatkuu sytostaattien jälkeen. Tämän kinttupolun viimeinen vaihe käynnistyy tammikuun 20. päivä. Puoli vuotta ja neljä päivää sen jälkeen, kun työterveyslääkäri kertoi minun sairastavan syöpää. Hitto, mitä vauhtia tämä aika on mennyt! Sädehoitoihin ei suinkaan rynnätä summan mutikassa, vaan homma aloitetaan puolen tunnin mittaisella ABC-hengityspidätystekniikkaharjoituksella (helkkari, mikä sanahirviö). Tämän harjoituksen avulla opettelen hengittämään hengitystahdistuslaitteella. Laitteen ja tekniikan avulla pystyn pidättämään hengitystä niin pitkään, että sädehoito ehditään antaa vasemmasta tissistä leikatun kasvaimen alueelle. Tällä varmistetaan, ettei sydämeen osu sinne kuulumatonta säteilyä, vaan ne osuvat sinne minne kuuluvatkin. Tälle touhulle on muuten ihan oma terminsäkin: hengitystahdistettu sädehoito....

Tämä jakso on ollut ehdottomasti tuskastuttavin ja hankalin - raskain niin fyysisesti kuin henkisesti. Reilu viikko ennen 5. sytoa heräsin keskiviikkona ikävään tunteeseen, jonka tunnistin heti. Flunssan oireet tuntuivat nenän tukkoisuutena ja karheutena kurkussa. *ttu, vaikka kuinka olin vältellyt yskiviä ja pärskiviä ihmisiä ja pessyt käsiäni joka käänteessä, en onnistunut pysymään terveenä. Ainoa lohtu oli, että minulla olisi viikko aikaa toipua ennen seuraavaa tiputusta. Jännäksi menee! Aloitin armottoman lääkitsemisen sallituilla aineilla, ja Ninan antaman ohjeen mukaista "rommitotia" tuli vedettyä kaksin käsin. Vaihdoin toimiston kotioloihin, ja sain kuin sainkin juotua itseni perjantaiksi pikkujoulukuntoon! 😉 Ninan rommitoti: tuoretta inkivääriä, hunajaa, puolikas sitruuna ja kuumaa vettä. Pikkujoulujen alussa ja lopussa. Hauskaa oli! Perjantai meni 0 % juomia nauttiessa, mikä takasi ettei lauantaiaamuna ollut krapulasta tietoakaan. Mutta armoton väs...